TAH-säätiön johtama säätiöiden joukko on jakanut jo liki puoli miljoonaa euroa lasten ja nuorten luontoretkiin. Hyvin erilaisten säätiöiden yhteistyö edellyttää joustavuutta, yhteistä tahtoa, johtajuutta ja hyvää toteuttajaa, säätiöt sanovat.
Keväällä 2026 seitsemän säätiön yhteisen avustuksen turvin tuettiin 197 lasten ja nuorten luontoretkeä, joille osallistuu lähes 10 000 ihmistä eri puolella Suomea. Kolmessa vuodessa säätiöt ovat yhdessä jakaneet 430 000 euroa.
Kyseessä oli luontoretkiavustus, jonka avulla retkille pääsee joukko varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen ryhmiä. Alun perin haku oli TAH-säätiön oma ponnistus, mutta aika pian selvisi, että mukaan tarvittaisiin leveämpiä hartioita.
“Saimme niin kovan hakemusvyöryn, että koko hakemusjärjestelmä piti laittaa kiinni, koska ymmärsimme, että myöntövara ei riitä lähellekään”, sanoo TAH-säätiön toiminnanjohtaja Henna Hakkarainen.
Kysyntä kertoi, että haulla oli osuttu aitoon ongelmaan: monet opettajat haluaisivat viedä lapsia luontoon oppimaan, mutta kouluilla ei ole varaa luontoretkiin. Siksi TAH-säätiö alkoi etsiä säätiökumppaneita rahoittamaan yhteistä hakua, ja mukana olevien säätiöiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Yhteistyö edellyttää tahtoa ja joustavuutta
Mitä toimiva yhteistyö säätiöiden välillä edellyttää? Henna Hakkaraisen mielestä yleispätevää vastausta on vaikeaa antaa, koska yhteistyötä on niin erilaista. Mutta jonkinlainen yhdistelmä joustavuutta ja selkeää yhteistä tavoitetta tarvitaan.
Mukana olevat muut säätiöt ovat pitkälti samaa mieltä.
“Oleellisinta on se, että mukana olevilla säätiöillä on yhteinen tahtotila jonkun ilmiön ympärillä“, sanoo asiamies Sinikka Aapola-Kari Alli Paasikiven säätiöstä.
Jo lainsäädäntö määrää, että tuettavan kohden täytyy sopia säätiön tarkoitukseen. Toimitusjohtaja Outi Kuittinen Relex-säätiöstä sanoo, että säätiöillä on kuitenkin halutessaan liikkumavaraa siinä, kuinka tiukasti tarkoitusta tulkitsee.
“On tärkeää, että jokaisen tarkoitus täyttyy, mutta sen ulkopuolella olisi hyvä, ettei tehdä työstä liian vaikeaa.”
Lasten ja nuorten luontoretket soljahtavat monen säätiön tarkoitukseen mutkitta, mutta osalla yhteistyössä mukana olevilla säätiöillä on esimerkiksi maantieteellisiä ja kielipainotuksia siinä, keitä säätiö voi tukea. Esimerkiksi Brita Maria Renlundin m uistosäätiö piti tärkeänä, että hakuprosessissa viestintä ja kaikki muut aineistot ovat olleet saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
“Me olemme ruotsinkielinen säätiö, ja me näemme, että lapsille ja nuorille on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet”, sanoo säätiön erityisasiantuntija Annika Ekblad. “Siitä on tullut tosi hyvää palautetta.”
Outi Kuittinen kehuu, että yhteistyössä oli kohtuullisen helppo varmistaa, että rahaa meni tietyille maantieteellisille alueille ja kieliryhmille, ja ne säätiöt, joilla tällaisia rajoituksia ei ollut, pystyivät tukemaan muita alueita.
Henna Hakkaraisesta oli myös hyvä, että eri säätiöt voivat olla mukana erilaisilla summilla, ja silti yhteistyö pysyy tasa-arvoisena.
Vaikka säätiöt ovat tarkkoja tarkoituksensa toteutumisesta, Henna Hakkarainen huomauttaa, että ne voivat muuten toiminnassaan olla ketteriä. Verrattuna vaikkapa kansalaisjärjestöihin tai puolueisiin, säätiöiden hallituksilla on laajat valtuudet.
“Toisenlaisten toimijoiden pitää mahdollisesti miettiä monenlaista byrokratiaa, rahoittajien ehtoja, jäsenistöä tai äänestäjiä. Säätiöille tällainen yksinkertainen yhteistyö on mahdollista.”
Tarvitaan myös johtajuutta ja hyvä kumppani toteuttamaan
Pelkällä hyvällä tahdolla ei kuitenkaan yhteistyötä rakenneta, vaan tärkeää on myös johtajuus, sanovat monet säätiöt. Urlus-säätiön toimitusjohtaja Mika Piiroinen painottaa, että yhteishankkeissa pitää olla niin sanottu isäntäsäätiö, jolla on johtava rooli.
“Mutta meidän muiden pitää myös sitoutua sataprosenttisesti olemaan siinä mukana omalla panoksellamme.”
Leena Rekola-Nieminen Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun -säätiöstä on samaa mieltä.
“Onnistunut yhteistyö vaatii priimusmoottorin, eli tahon, joka pystyy sijoittamaan työaikaa siihen, että hanke kulkee eteenpäin. Silloin sellaistenkin toimijoiden on helppoa olla mukana, joilla on vain laittaa avustusrahaa yhteiseen pottiin.”
Monella säätiöllä on pienehköt henkilöstöresurssit, joten ylimääräiseen hallinnolliseen työhön ei ole aikaa. Silloin on tärkeää, että osallistumin tehdään helpoksi.
“Yleensäkin avustustoiminnassa kannattaa hyödyntää valmiita rakenteita ja tukea niitä sen sijaan, että lähtisi itse kehittämään jotain uutta”, Rekola-Nieminen sanoo. “Ja samalla pääsee kokemaan, että ne rahat todella tuottavat sen hyödyn, mikä pitääkin.”
Yhteishankkeessa hakemusten käsittelystä ja käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Partiolaiset. Yhdelläkään säätiöllä ei olisi yksi ollut mahdollisuutta ottaa vastaan tuhansia hakemuksia ja niihin liittyviä kyselyitä eri kouluista, ja kaikki kiittelevät partiolaisten panosta.
“Partiolaiset kumppanina on olleet aivan edellytys tälle yhteistyölle”, Henna Hakkarainen sanoo.
Partiolaiset tekivät myös avustustensaajien valinnat yhdessä sovittujen kriteerien pohjalta. Yhteistyö on ollut äärimmäisen helppoa, sanoo Outi Kuittinen.
“Me palaveerataan kerran tai kaksi, tehdään säätiössä päätös ja siirretään rahat TAH-säätiölle, joka hoitaa sopimisen partiolaisten kanssa.”
TAH-säätiöltä on myös tullut viestintäaineisto, jota kukin on voinut muokata omiin tarkoituksiin.
Alli Paasikiven säätiön viestintävastaava Milla Karkulahti sanoo, että yhteistyö antaa hyvän mallin sille, miten säätiöt ja järjestökenttä voivat tehdä yhteistyötä.
“Tällainen mahdollista sekä toteuttajille että rahoittajille sellaisen toiminnan, mitä ne eivät ehkä yksin pystyisi tekemään.“
Luotetaan sisällöissä opettajiin
Vaikka joustavuus on tärkää, jämäkkyyttäkin tarvitaan. Outi Kuittisesta on tärkeää, että aloitteentekijä pitää kiinni hankkeen tarkoituksesta: siitä, että lapset pääsevät luontoon kokemaan elämyksiä. Retkille ei yritetty ujuttaa säätiöiden omia sisältöjä.
“Oli hienoa, että TAH-säätiö piti kiinni siitä, että me emme puutu retkien sisältöihin.”
Tämä oli myös Henna Hakkaraisen mielestä tärkeää. Jos retkillä tehtävään opetukseen haluttaisiin vaikuttaa kaikkien eri säätiöiden näkökulmista, kokonaisuudesta voisi tulla mahdoton. Niinpä säätiöt päättivät luottaa opetussuunnitelmiin.
“Olemme saaneet raportteja, että retkillä on opittu paitsi eri oppiaineiden sisältöjä, myös kaveritaitoja, yhdessä toimimista, joustavuutta ja pienistä vastoinkäymisistä selviämistä.”
Ympäristöoppia
“Koulujen raporteissa on noussut esiin, että lapset ovat rauhoittuneet ja tunnelma on ollut erilainen kuin luokassa”, Henna Hakkarainen sanoo.
Säätiöt keräävät retkille osallistuneilta ryhmiltä tietoa ja palautetta toteutuneista retkistä.
Raporteista on niin ikään käynyt ilmi, että osa lapsista ovat vieneet myöhemmin perheitään samoihin paikkoihin retkien jälkeen. Ideaalia Hakkaraisesta olisikin, että retkeily voisi laajentua perheiden yhteiseksi harrastukseksi.
Hänestä on tärkeää huomata, että vaikka Suomessa usein puhutaan läheisestä luontosuhteesta, sellainen ei ole arkea kaikille. Kaikkien koulujen lähellä ei ole luontokohteita eikä kouluilla ei ole resursseja viedä lapsia kauemmas.
“Voi olla, että lapset eivät ole koskaan käyneet vaikkapa omassa lähikansallispuistossaan.”
Silloin avustus bussimatkaan voi olla iso kannustin.
Laajentaa omaa toimintaa ja vaikuttavuutta
Yksi syy monille säätiöille lähteä mukaan yhteistyöhön on ollut vaikuttavuuden kasvu.
“Vanha totuus on, että yhdessä saadaan aikaan enemmän”, sanoo Mika Piiroinen Urlus-säätiöstä.
Urlus-säätiö on esimerkki siitä, miten lasten luontoretkiä edistävään yhteistyöhön voi tulla mukaan, vaikka säätiö ei muuten keskittyisi ilmastonmuutokseen tai ympäristöasioihin.
“Vaikka me emme ole suoraan ilmastonmuutokseen keskittynyt säätiö, niin kyllä mekin kannamme vahvasti huolta ilmastonmuutoksesta”, Piiroinen sanoo. Hänestä yhteishanke sopi Urlus-säätiön profiiliin hyvin. “Me tuemme muutenkin Helsingin seudun työssäkäyntialueen lapsia ja nuoria.”
Yhteistyö on laajentanut monen muunkin säätiön tukitoimintaa. Esimerkiksi Leena Rekola-Nieminen Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun -säätiöstä kertoo, että yhteistyön kautta haettiin tietoisesti uusia näköaloja säätiölle. Aiemmin säätiö on painottanut suomalaisia veteraaneja, mutta heidän lukumääränsä vähentyessä on vapautunut varoja uusille, mielekkäille kohteille.
“Me olemme olleet aika omissa oloissamme, koska meillä on ollut vakiokohteet ja pitkäaikaiset yhteistyökumppanit, joita on avustettu.”
Milla Karkulahti Alli Paasikiven säätiöstä sanoo, että toiminta tuki säätiön strategiaa hyvin, etenkin kun konseptia muokattiin heidän toiveestaan niin, että tukea voidaan myöntää myös mukaan lähteville perheenjäsenille. Tämä muutos toi hakuun mukaan niin sanottua sosiaalista turvallisuutta, eli perheiden hyvinvoinnin ja turvallisen arjen vahvistamista, mikä on osa Alli Paasikiven säätiön strategiaa.
“Eli yhteistyö tarjosi sellaista, mitä meiltä puuttui ja täydensi näin meidän toimintaamme.”
Säätiöt myös kokevat saaneensa vaikuttavuudesta konkreettista hyötyä.
“Kyllä nämä pelkät numerotkin ilahduttavat, että vuosittain 10 000 lasta ja nuorta tuolla pöheltää pusikoissa ja jopa tuntureilla”, naurahtaa Outi Kuittinen.