Vuonna 2026 perustettu vaikuttamisen ohjelmamme keskittyy pääomavirtoja ohjaavien rakenteiden uudistamiseen Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti. Tunnistamme hankkeet oman selvitystyömme ja kumppanuuksiemme kautta, emmekä järjestä avoimia apurahahakuja.
Ilmastotalouden tietopohjan vahvistaminen Suomessa
Vahvistamme päätöksenteon tietopohjaa, jotta ilmastotoimien kokonaistaloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida entistä paremmin ja ilmasto-, talous- ja teollisuuspolitiikkaa sovittaa yhteen.
Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja Teknologian tutkimuskeskus VTT
Myönnetty: 280 000 €
Ajanjakso: 2026–2027
Vihreän siirtymän politiikkamallinnuksen kehittäminen Suomessa (FinReform) -hankkeessa kehitetään mallinnustyökalu, joka mahdollistaa ilmastonmuutoksen ja vihreän siirtymän kokonaistaloudellisten vaikutusten arvioinnin.
Hankkeen taustalla on valtiovarainministeriön, Kasvuriihi-työryhmän ja Valtiontalouden tarkastusviraston tunnistama tarve vahvistaa kansantalouden näkökulmasta käytettäviä arviointityökaluja. Työ pohjautuu Tanskassa kehitettyyn, KR Foundationin alkuun rahoittamaan GreenREFORM -malliin, jota sovelletaan Suomen oloihin.
Tavoitteena on rakentaa malli, jonka avulla voidaan tarkastella nykyistä johdonmukaisemmin, miten erilaiset ilmastotoimet ja poliittiset päätökset vaikuttavat talouteen, päästöihin ja vihreän siirtymän etenemiseen. Hankkeessa vahvistetaan myös tutkimuslaitosten ja ministeriöiden yhteistyötä ja yhteistä tietopohjaa päätöksenteon tueksi. Hanke on uuden pääomavirtavaikuttamisen ohjelman ensimmäinen rahoituspäätös.
Yritykset vahvan eurooppalaisen ilmastopolitiikan tukena
Vahvistamme yritysten osallistumista johdonmukaisen eurooppalaisen ilmasto- ja teollisuuspolitiikan rakentamiseen. Tuemme vuoropuhelua ja yhteistyöverkostoja, jotka tuovat päätöksentekoon ratkaisuja tukevia näkökulmia. Tavoitetta edistävä hankekokonaisuus täydentyy vuosina 2026–2027.
Luontoriskit osaksi rahoitusjärjestelmää
Edistämme luonnon ja talouden välisten riippuvuuksien huomioimista rahoitusjärjestelmässä. Vahvistamme finanssisektorin valmiuksia tunnistaa ja hallita luontoriskejä sekä kehittää yhteisiä menetelmiä, dataa ja työkaluja. Tavoitetta edistävää hanketta valmistellaan vuosille 2026–2027.
Säätiöt systeemisen ilmasto- ja ympäristömuutoksen vauhdittajina
Edistämme toimintamalleja, joissa säätiöt käyttävät rahoitustaan, osaamistaan ja verkostojaan systeemisen muutoksen vauhdittamiseen. Tavoitteena on ohjata enemmän säätiöpääomaa ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen. Tavoitetta edistämme erityisesti hyödyntämällä koollekutsumisen voimaa sekä levittämällä TAH-säätiön systeemisen ja etsivän hanketyön menetelmiä.
