Puistokadun huvilaan syntyy säätiöiden voimin kestävälle tulevaisuudelle omistettu kohtaamispaikka

Tiina ja Antti Herlinin sekä Maj ja Tor Nesslingin säätiöt ovat suunnittelemassa Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevasta Puistokadun huvilasta tilaa, josta käsin säätiöt voivat yhdessä toimia kestävän tulevaisuuden edistäjinä.

Tiina ja Antti Herlinin säätiön Arkkitehtuurimuseon säätiöltä ostamaan historialliseen huvilaan rakennetaan vuoteen 2022 mennessä tila, jonka tarkoituksena on maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisujen ymmärtäminen ja edistäminen.

“Planeettamme ekologinen kriisi koskettaa meitä kaikkia, mutta se ilmenee eri tavoin eri ihmisille ja heidän edustamilleen yhteisöille. On tärkeää muistaa, että jaamme saman ongelman ja ratkaisut on löydettävä yhdessä. Emme voi löytää yhteisiä ratkaisuja ymmärtämättä toistemme todellisuuksia”, sanoo Nesslingin Säätiön tutkimusjohtaja Minttu Jaakkola.

“Meillä on paljon kohtaamispaikkoja saman mielisille, mutta liian vähän tilaisuuksia kohdata ja ymmärtää myös eri lähtökohdista maailmaa katsovia. Puistokadulla etsitään yhteisymmärrystä dialogin kautta”, jatkaa kehitysjohtaja Anna Herlin Tiina ja Antti Herlinin säätiöstä. 

Nesslingin Säätiö on toiminut lähes 50 vuotta ratkaisuhakuisen ympäristötutkimuksen edistäjänä Suomessa. Tiina ja Antti Herlinin säätiö on viiden vuoden ajan keskittynyt etsimään ja tukemaan ilmastonmuutoksen hillinnän ratkaisuja. Molempien säätiöiden toiminnan ytimessä ovat tutkitun tiedon siirtäminen yhteiskunnan käyttöön sekä erilaisten yhteistyömuotojen edistäminen. 

“Säätiöidemme yhteistyö ja verkostojen yhteentuominen tekevät meistä entistä vahvempia planeettamme kantokyvyn puolustajia”, toteavat Herlin ja Jaakkola yhdessä.

Alustavissa suunnitelmissa Puistokadulle syntyy toimitilat molemmille säätiöille sekä yhteisöllinen työtila tutkijoille ja muille yhteisten ratkaisujen etsijöille. Lisäksi huvila on paikka kohtaamisille, keskustelulle ja verkostoitumiselle. Toiminta on kaikille avointa. 

 

 

Osoitteessa Puistokatu 4 sijaitseva puuhuvila vaatii ensin perusteellista korjausta. Säätiöiden kaavailema toiminta voidaan suunnitelmien mukaan aloittaa vuonna 2022. 

“Korjaustöiden ajan jatkamme tilasuunnittelua ja kuulemme sidosryhmiä. Järjestämme huvilalla avoimet ovet ennen remontin alkua. Toivotamme kaikki aiheesta ja huvilasta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi!”, kertoo Anna Herlin, joka toimii myös huvilan omistavan kiinteistöosakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Tiedotus tulevista avoimista ovista kulkee kummankin säätiön viestinnän kautta. 

 

Lisätiedot:

Minttu Jaakkola, tutkimusjohtaja, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö (minttu.jaakkola(a)nessling.fi)

Anna Herlin, kehitysjohtaja, Tiina ja Antti Herlinin säätiö (anna(a)tahsaatio.fi)


Kuvat: Mika Ranta/HS