Seitsemän syytä, miksi suomalaisten tulisi vähentää luonnonvarojen kulutustaan viidesosaan nykyisestä

Kuvitus: Marko Turunen / Napa Agency 

Teksti: Sanna Ahvenharju

Luonnonvarojen loppumista on ennustettu jo useampi vuosikymmen. Mitä se suomalaisten näkökulmasta tarkoittaa? Onko meillä varaa olla itsekkäitä?
1. LUONNONVARAT OVAT RAJALLISET

Luonnonvaroja ovat muun muassa öljy ja kaasu, metallit ja mineraalit, puut ja kasvit, vesi, riista ja kala, maisema ja ekosysteemit. Opimme koko ajan hyödyntämään niitä tehokkaammin ja uudenlaisiin tarkoituksiin. Silti kokonaisuus on rajallinen, ellemme saa käyttöömme Maan ulkopuolelta tuotavia luonnonvaroja. Nyt esimerkiksi uusiutuvia luonnonvaroja kulutetaan vuodessa noin puolitoista kertaa sen verran kuin niitä vuoden aikana syntyy. Mikäli luonnonvarojen ylikuluttamista ei saada pysäytettyä, siitä aiheutuvat ympäristötuhot tekevät planeetastamme pikkuhiljaa elinkelvottoman.

2. VÄKIMÄÄRÄ KASVAA

YK:n väestöennusteiden mukaan maapallolla on 9,7 miljardia ihmistä vuonna 2050. Ellei jotain mullistavaa tapahdu, meidän on syytä varautua siihen, että vuonna 2050 luonnonvaroja jakamassa on vielä 2,4 miljardia ihmistä enemmän kuin nyt.

3. MINIMIEN LISÄKSI TULISI POHTIA MAKSIMEJA

Ihmisoikeuksien kansainvälinen kehitys on viimeisen sadan vuoden aikana keskittynyt perusoikeuksien ja muiden minimien määrittelyyn. On aika siirtyä puhumaan siitä, kuinka paljon meillä kullakin on enintään oikeus saada jotakin. Kansainvälinen luonnonvarapaneeli on ehdottanut, että keskimääräinen luonnonvarojen kulutus per henkilö saisi olla korkeintaan 6–8 tonnia vuodessa vuonna 2050. Se vastaa noin viidesosaa suomalaisten nykyisestä kulutustasosta.

4. SE ON OIKEUDENMUKAISTA

YK:n mukaan tällä hetkellä rikkain miljardi maapallon väestöstä kuluttaa yli 70 prosenttia luonnonvaroista. Suomen osuus luonnonvarojen kulutuksesta on noin 0,33 prosenttia, vaikka väestömme osuus koko maapallon väestöstä on vain 0,07 prosenttia. Runsas viisi miljoonaa suomalaista kuluttaa nyt vähintään saman verran luonnonvaroja kuin 100 miljoonaa maailman köyhimmissä maissa asuvaa ihmistä. Pienenä maana meidän tulisi pyrkiä edistämään ajatusta kansainvälisesti oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta jaosta. Jos luonnonvarojen jakautuminen perustuu jatkossakin esimerkiksi taloudelliseen tai sotilaalliseen valtaan, tulevaisuudessa myös me voimme olla niitä, joille resursseja ei riitä.

5. SUOMI ON SITOUTUNUT SIIHEN

Suomen kestävän kehityksen toimikunta laati vuonna 2015 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on luonnon kantokyvyn turvaaminen vuoteen 2050 mennessä.  Jos otamme huomioon myös muiden maapallon asukkaiden yhtäläiset oikeudet luonnonvarojen käyttöön, luonnon kantokyvyn mukainen elämäntapa ei Suomessa saisi ylittää kahdeksaa tonnia vuodessa. Ja tuossa luvussa on jo otettu huomioon kylmät elinolosuhteemme.

6. TALOUS KESTÄISI SEN

Suomalaisten aiheuttaman luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen ei tarkoita kaiken kulutuksen vähentämistä ja Suomen talouden romauttamista. Se ei myöskään tarkoita, ettei teollisuutemme saisi käyttää suomalaisia luonnonvaroja. Teollisuuden vain tulisi kehittää ja tarjota luonnonvaroja tehokkaasti käyttäviä tuotteita ensisijaisesti niille maailman ihmisille, joilla on vielä toistaiseksi vähän. Suomalaisille puolestaan tulisi tarjota entistä enemmän sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka eivät perustu luonnonvarojen kuluttamiseen.

7. SE EI EDELLYTÄ PALUUTA LUOLIIN

Keskiarvosuomalaisen materiaalikulutus on tällä hetkellä noin 40 tonnia vuodessa. Eräässä tutkimuksessa on arvioitu, että yksinelävä suomalainen voi jo nyt elää sosiaalisesti ja materiaalisesti tyydyttävää elämää 20 tonnin materiaalikulutuksella. Jyväskylässä tehdyssä kokeilussa puolestaan oli mukana perhe, jonka jäsenten materiaalikulutus laski 20 tonnista 15 tonniin ruokavaliota ja asunnon lämmitysjärjestelmää tuunaamalla. Kulutus oli jo valmiiksi alhaista johtuen siitä, ettei heillä ollut autoa, eivätkä he lentäneet lomille. Kulutusta olisi laskenut vielä lisää se, jos heidän harrastustensa edellyttämät sisähallit lämpenisivät uusiutuvalla energialla. Toisissa kokeiluperheissä syntyi jopa kymmenien tonnien säästöjä vähentämällä autoilua ja turhia asumisneliöitä.

Kahdeksan tonnin kulutustaso vuoteen 2050 mennessä on mahdollinen, eikä edellytä paluuta luolissa asumiseen. Kolmessakymmenessä vuodessa ehtii vielä tapahtua paljon kehitystä. Ei vain aurinkokennoja, robottiautoja tai muuta teknologista kehitystä, vaan muutoksia arvoissa ja toimintatavoissa. Jakaminen, yhteiskäyttö, kierrätys, kasvissyönti ja hyönteisravinto, kävellen tai pyöräillen tehdyt lomat. Kaikki nuo vievät meitä lähemmäs kahdeksan tonnin elämää.

 

 

Sanna Ahvenharju tekee väitöskirjaa Turun yliopistossa Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa suomalaisten vaikuttajien tulevaisuustietoisuudesta sekä heidän käsityksistään liittyen kestävään kuluttamiseen ja sitä edistäviin ohjauskeinoihin. Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin tutkijakoulun Skolarin blogissa.