Intian talouskasvun hinta konkretisoituu niinä päivinä, kun maan suurimmat kaupungit peittyvät savusumuun: ilma tuntuu raskaalta ja karhealta, silmiä kirvelee ja kurkkua kutittaa. Pahimpina jaksoina esimerkiksi pääkaupunki New Delhi on sulkenut kouluja sekä rajoittanut rakentamista ja liikennettä ilmanlaadun vuoksi.
Samaan aikaan Intian pitkään jatkunut kasvu on näkynyt elintason nousuna ja mittavina infrastruktuuri-investointeina. Maailmanpankin mukaan köyhyysaste on laskenut selvästi viime vuosikymmenen aikana.
Intia myös kaupungistuu edelleen: kaupunkiväestön osuus on kasvanut noin 27 prosentista (2000) noin 35 prosenttiin (2024). Suhteellinen muutos voi näyttää maltilliselta, mutta väestöpohjan takia kyse on käytännössä satojen miljoonien ihmisten asumisesta, liikkumisesta ja perusinfrastruktuurista. Kun kasvu vaatii samanaikaisesti terästä, sementtiä ja sähköä, ilmanlaatu ja ilmasto kytkeytyvät suoraan siihen, millä energialla ja millä teollisilla menetelmillä infrastruktuuri rakennetaan.
Nettonollassa 2070? Teräs testaa ilmastolupaukset
Intia on asettanut tavoitteekseen vähentää päästöintensiteettiä 45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Lisäksi tavoitteena on, että noin puolet maan sähköntuotantokapasiteetista on ei-fossiilista. Intian pitkän aikavälin tavoitteena on nettonollapäästöt vuoteen 2070 mennessä.
Energiapolitiikassa Intia onkin liikkeellä monella rintamalla: hallitus on korostanut hajautettuja uusiutuvan energian ratkaisuja, erityisesti katoille asennettavaa aurinkosähköä, ja pyrkinyt samalla vahvistamaan kotimaista energiateknologian valmistusta.
Tämä ei automaattisesti muuta raskaan teollisuuden, kuten teräksen, tuotantotapoja nopeasti. Tehdas voi pienentää päästöjään energiatehokkuudella ja paremmalla prosessinohjauksella, vaikka perusmenetelmä perustuisi edelleen hiileen. Koska masuuneihin perustuva ydinteknologia nojaa vahvasti kivihiileen, nämä teräslaitokset tuottavat merkittäviä hiilidioksidipäästöjä myös jatkossa. Teräksen valmistus vastaa Intian hiilidioksidipäästöistä arviolta noin 10–12 prosenttista.
Intia on tätä nykyä maailman toiseksi suurin teräksen tuottaja ja vastaa noin 8 prosentista koko maailman tuotannosta. Matkaa paalupaikkaa pitävään Kiinaan on rutkasti – maassa tuotetaan yli puolet maailman teräksestä – mutta määrä on siitä huolimatta merkittävä ja se on jyrkällä kasvu-uralla.
Pääministeri Narendra Modi onkin viitannut terässektoriin nousevan Intian selkärankana. Metafora on osuva: ilman terästä ei synny teitä, rautateitä, sähköverkkoa eikä kaupunkien infrastruktuuria.
Terästeollisuuden muutos on ennen kaikkea investointikysymys: suuret teräslaitokset ovat kalliita ja niiden käyttöikä mitataan vuosikymmenissä. Kun uutta kapasiteettia rakennetaan hiileen nojaaville tuotantotavoille, päästöt pysyvät korkeina niin kauan kuin laitokset ovat käytössä. Siksi juuri nyt tehtävät investointipäätökset ovat kriittisiä. Ne voivat joko avata siirtymälle uskottavan polun tai lukita sektorin ja päästöt vuosikymmeniksi vanhaan malliin.
Vihreä vety ja sähkö määrittävät teollisuuden suunnan
Teollisuuden päästövähennysten osalta Intian hallitus on ottanut askeleita muun muassa määrittelemällä kansallisen vihreän teräksen taksonomian ja pohtimalla julkisia hankintasääntöjä, joilla vähäpäästöiselle teräkselle luotaisiin kysyntää. Samalla se kuitenkin mahdollistaa kuitenkin hiilipohjaisen tuotannon jatkumisen, eikä kunnianhimoista tiekarttaa fossiilivapaan teräksen tuotannon skaalaamiseksi vielä ole.
Teollisuuden lähtökohtia voivat kuitenkin muuttaa nopeasti uusiutuvan sähköntuotannon kasvu sekä vihreän vedyn tuotannon määrätietoinen käynnistäminen.
Intian National Green Hydrogen Mission (NGHM) on valtion ohjelma, jonka tarkoitus on rakentaa Intiaan vihreän vedyn ekosysteemi ja tehdä maasta vihreän vedyn tuotannon, käytön ja viennin merkittävä toimija. Vetyä haetaan konkreettisesti myös liikenteeseen. Rautatieministeri Ashwini Vaishnaw on ilmoittanut, että Intia ottaa käyttöön ensimmäisen vetykäyttöisen junansa vuonna 2026.
NGHM tähtää siihen, että maahan rakennetaan vuoteen 2030 mennessä vihreän vedyn tuotantokykyä 5 miljoonaa tonnia vuodessa. Määrä vastaa energiasisällöltään noin 170 terawattituntia vuodessa. Se on yli kaksinkertainen Suomen vuotuiseen sähkönkulutukseen verrattuna (79,8 TWh vuonna 2023). Toteutuakseen ohjelma edellyttää myös erittäin suurta määrää uusiutuvaa sähköä vedyn tuotantoon.
Teollisuuden kannalta ratkaisevaa on, saadaanko puhdasta ja edullista sähköä nopeasti lisää ja alkaako vedyn tuotanto skaalautua. Jos näin käy, myös teollisuuden vähäpäästöiset vaihtoehdot muuttuvat vähitellen realistisemmiksi.
Kysyntä, rahoitus ja infra ratkaisevat
Intian teräskenttä ei etene yhtenä rintamana. Monet suuret toimijat vastaavat tuotannon kasvusta rakentamalla uutta kapasiteettia edelleen pitkälti hiileen nojaaville tuotantotavoille. Laajamittaista vihreän teräksen investointiaaltoa jarruttavat edelleen vedyn ja sähköinfran pullonkaulat, teknologiariski, rahoitus sekä riittävän kysynnän puute kalliimmalle vihreälle teräkselle. Poikkeuksiakin toki on. Esimerkiksi JSW Steel Limited, yksi Intian suurimmista teräsyhtiöistä, pilotoi jatkuvasti uutta teknologiaa.
Suurten yhtiöiden rinnalla toimii laaja pienempien tuottajien ja osin epävirallisten arvoketjujen verkosto. Tämä tekee siirtymästä epätasaisen: uudet ratkaisut eivät leviä koko kenttään samaa vauhtia. Teräsministeriön ja Joint Plant Committeen mukaan pienet ja keskisuuret terästuottajat muodostivat vuonna 2024–25 noin 47 prosenttia Intian raakateräksen tuotantokapasiteetista.
Ulkoinen markkinasignaali vaikutta erityisesti suuriin toimijoihin: vientiin tähtääville yhtiöille EU:n hiilirajamekanismi (CBAM) tekee tuotteen hiilijalanjäljestä suoremmin kustannustekijän EU-markkinoille vietäessä.
Pienten ja keskisuurten tuottajien parissa kiinnostusta vähähiilisempiin ratkaisuihin on, mutta liikkumavara on usein pieni: kapeat marginaalit ja asiakkaiden menettämisen riski tekevät tuotantokatkoista kalliita. Siksi eteneminen edellyttää kannusteita, käytännönläheistä tukea ja riskinjakoon perustuvaa rahoitusta. Toisaalta, kun nämä ovat kohdallaan ja ratkaisuista on toimivia esimerkkejä, myös pienet toimijat voivat liikkua nopeasti.
Tämä tarkoittaa, että vaikka suurten yhtiöiden investoinnit näyttävät suuntaa, siirtymän todellinen mittakaava ratkeaa myös siellä, missä tuotanto on hajautunutta ja pääoman saatavuus tiukkaa. Ratkaisevaa on siis myös pienten ja keskisuurten tuottajien siirtymä kohti vähäpäästöisempi teknologioita ja tuotantotapoja.
Aika muutokselle on nyt
Intia on valtava maa, ja siitä on mahdotonta tehdä kautta linjan pitävää väitettä. Intia on samaan aikaan huipputeknologiaa ja savupiipputeollisuutta, äärimmäistä köyhyyttä ja äärimmäistä vaurautta. Ratkaisut eivät leviä tasaisesti, vaan etenevät rinnakkain ja eri vauhtia eri alueilla, toimialoilla ja yrityksissä. Uusiutuvan energian erittäin alhaisten kustannusten ja vetytalouden kehittämistavoitteiden ansiosta Intialla voi kuitenkin olla hyvät edellytykset siirtyä vetypohjaisiin, vähäpäästöisiin teräksenvalmistusreitteihin.
Suomalaiselle clean tech -osaamiselle tämä avaa kaupallisen ikkunan: jos Intian investoinnit alkavat suosia vähäpäästöisempiä ratkaisuja, markkina voi kasvaa nopeasti, ja ratkaisevaa on kyky todentaa toimivuus käytännössä.
Terästeollisuudessa yksi esimerkki tästä on Metso, joka on avannut Porissa pilottilaitoksen vähäpäästöisen teräksentuotantoketjun kehittämiseksi. Yhtiön konseptissa rauta pelkistetään vedyllä ja sulatetaan sähköllä, ja Metson mukaan päästöjä voidaan leikata jopa noin 85–90 prosenttia verrattuna vastaavaan masuunipohjaiseen tuotantoon.
Yhteistyötä rakennetaan myös tutkimuksen saralla. Esimerkiksi Oulun yliopisto tekee yhteistyötä Intian huippuyliopistojen kanssa erityisesti teräsmateriaalien, prosessien ja vähäpäästöisyyden teemoissa. Tulevaisuudessa tavoitteena on vahvistaa myös koulutusyhteistyötä.
Intiaa on kuvattu markkinaksi, joka muistuttaa Kiinaa 10–15 vuotta sitten. Investointitahti on nopea ja teollista kapasiteettia rakennetaan laajalla rintamalla. Green tech -viennin näkökulmasta tämä merkitsee hetkeä, jossa ratkaisut voivat siirtyä nopeasti piloteista laajaksi kysynnäksi – mutta samalla se tekee tulevien vuosien investointivalinnoista ratkaisevia. Jos vähäpäästöiset ratkaisut saadaan mukaan jo nyt tehtäviin investointipäätöksiin, tuleva infrastruktuurin ja teollisen tuotannon kasvu voi rakentua selvästi puhtaammalle perustalle.
Julkaistu alunperin Maanpuolustus-lehdessä 19.3.2026.
Minna Vares työskentelee TAH-säätiössä ympäristöhankkeiden päällikkönä.
Hänen työnsä keskittyy teräsalan päästövähennyksiin ja alan kansainväliseen siirtymään kohti vähäpäästöistä tuotantoa. Painopiste on systeemisissä ratkaisuissa, joissa teollisuuspolitiikka, markkinoiden ohjaus ja sijoittajavaikuttaminen yhdessä vauhdittavat laajempaa murrosta.
Pauliina Savola on TAH-säätiön viestinnän asiantuntija. Hän vastaa säätiön ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä sekä tukee säätiön hankkeiden viestintää.
