EU:n ilmastopolitiikassa aiemmin vallinnut laaja yhteisymmärrys on murtumassa. Teollinen siirtymä etenee eri tahtiin eri maissa, ja poliittinen ilmapiiri on aiempaa jakautuneempi. Silti Euroopalla on yhä mahdollisuus säilyttää asemansa vihreän teollisuuden ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan suunnannäyttäjänä.
Green Deal -aikakaudella saavutettu yhteisymmärrys ilmastopolitiikan suunnasta on murtumassa. Tämä on viesti, jonka kuulimme useampaan otteeseen Brysselin vierailumme aikana.
Poliittinen voimatasapaino on muuttunut ja samaan aikaan poliittinen kenttä on jakautunut. Esimerkiksi suurin poliittinen ryhmä, EPP, hakee uutta suuntaa tasapainoa progressivisemman ja ilmastoskeptisemmän siipensä välillä: osa ajaa yhteistyötä oikeistopopulistien kanssa ja haluaa keventää sääntelyä kilpailukyvyn ja energiakustannusten nimissä, kun taas toiset korostavat ilmastopolitiikan roolia osana teollisuusstrategiaa. Yhtenäinen linja puuttuu, mikä heikentää ilmastolainsäädännön ennustettavuutta ja voi vaarantaa EU:n pitkän aikavälin tavoitteet.
Vahva, vähähiilinen terästeollisuus on elintärkeä EU:n kilpailukyvylle, taloudelliselle turvallisuudelle ja strategiselle autonomialle.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, Press Corner IP/25/2293, 7. lokakuuta 2025
Ilmastopolitiikan murros näkyy vahvasti myös teollisuuspolitiikassa. EU:lla on mahdollisuus vahvistaa kilpailukykyään uudistamalla teollisuutta vähäpäästöiseksi, mutta yhä useammin ilmastotoimet ja kilpailukyky asetetaan vastakkain. Kuten komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on todennut, ”vahva, vähähiilinen terästeollisuus on elintärkeä EU:n kilpailukyvylle, taloudelliselle turvallisuudelle ja strategiselle autonomialle.”
Von der Leyenin asema on kuitenkin haastava, sillä EPP-taustaisena johtajana hän joutuu tasapainoilemaan puolueen eri suuntiin vetävien ilmasto- ja teollisuuspoliittisten paineiden keskellä. Euroopan vihreän teollisuuden tulevaisuus riippuu siitä, kykeneekö EU säilyttämään johdonmukaisen ja uskottavan politiikkakehyksen, joka palkitsee edelläkävijät ja luo markkinoita vähäpäästöisille tuotteille.
Politiikka ja hinnoittelu ohjaavat teollisuuden päästövähennyksiä
Pohjoismaissa, erityisesti Suomessa ja Ruotsissa, vihreään vetyyn pohjautuva terästuotanto on etenemässä pilotointivaiheesta kaupallistamiseen, mutta muualla Euroopassa edistys on hidasta. Lupaprosessien hitaus, energiainfrastruktuurin puutteet, sähkön hinta ja poliittinen epävarmuus jarruttavat investointeja. Monet nykyiset hiilimasuunit vaativat kalliin uusimisremontin, ja päätös siitä mihin tuotantotapaan investoindaan, sitoutuuko teollisuus fossiilisiin rakenteisiin vuosikymmeniksi vai siirtyykö se aidosti vähäpäästöiseen tuotantoon.
Teollisuuden päästövähennyksiä edistävä hiilen hinnoittelu rakentuu kahden keskeisen politiikkainstrumentin varaan: päästökauppajärjestelmän (ETS) ja hiilirajamekanismin (CBAM) muodostaman yhteisen kehyksen alle. Tapaamamme toimijat arvioivat, että CBAMin vaikutukset näkyvät jo nyt globaaleilla markkinoilla: Aasiassa ja Yhdysvalloissa on alkanut muutos kohti läpinäkyvämpää hiilisisällön raportointia ja vihreämpien tuotteiden kysyntää.
Käytännössä CBAM tasaa kilpailuasetelmaa EU:n ja sen ulkopuolisten tuottajien välillä. Tuonnin hiili-intensiivisille tuotteille, kuten teräkselle, sementille ja alumiinille, asetetaan vastaava hiilikustannus kuin EU:ssa toimiville yrityksille päästökaupan kautta. Tavoitteena on estää hiilivuoto ja kannustaa myös EU:n ulkopuolisia tuottajia vähentämään päästöjään.
ETS:n ilmaisten päästöoikeuksien poistuminen vuosina 2026–2034 määrittää teollisuuden todelliset kannustimet Euroopassa. Euroopan terästeollisuuden kohdalla hiilen hinta on keskeinen ohjauskeino.
Fiksu ilmastopolitiikka on yhteinen eurooppalainen etu
Parhaillaan valmistelussa oleva Industrial Decarbonisation Accelerator Act (IDAA) voi joko vauhdittaa tai hidastaa siirtymää riippuen siitä, millaiset markkina- ja lupaprosessit sen yhteyteen rakennetaan. Parhaimmillaan se voi vahvistaa Euroopan asemaa vihreän teollisuuden suunnannäyttäjänä, yksinkertaistaa puhtaiden teknologioiden lupamenettelyjä ja nopeuttaa investointeja.
Tämä olisi askel kohti toimintaympäristöä, jossa teollisuuden päästövähennykset nähdään kilpailuetuna, ei kustannuseränä. Esimerkiksi pohjoismaiset teräsyritykset ovat edistäneet TAH-säätiön tukemassa hankkeessa progressiivisia ohjauskeinoja Euroopassa ja nähneet kunnianhimoisen ohjauksen lisäävän kilpailukykyään.
Keskustelu kilpailukyvystä ja ilmastopolitiikasta on muuttunut yhä tiiviimmin poliittiseksi. Saksassa keskustelua hallitsee ajatus ”realistisesta kilpailukyvystä” – energian hinta, kilpailykyvyn horjuminen, työpaikkojen menetyksen uhka ja poliittinen ristipaine ovat tehneet ilmastopolitiikasta vaikean aiheen hallituspuolueille.
Monissa maissa ilmastopolitiikka nähdään nyt teollisena kustannustekijänä eikä strategisena investointina. Vähäpäästöiset investoinnit, työpaikat ja kestävä kasvu ovat kuitenkin yhteinen eurooppalainen etu. Terästariffien taakse piiloutuminen ei uudista eurooppalaista terästeollisuutta pärjäämään globaalissa kilpailussa vihreämpien ja laadultaan parempien terästuotteiden kehityksessä. Kiinan vähäpäästöisten teräshankkeiden nopea kasvu uhkaa ajaa Euroopan teknologisesta johtajuudesta ohi, jos EU ei sekä tue että ohjaa omia teräsyhtiöitään.
Kansalaisyhteiskunnan tila kapenee
Kansalaisyhteiskunta on olennainen osa kestävyyssiirtymää. Sen toimijat – kansalaisjärjestöt, säätiöt, vapaa media – vahvistavat kansalaisten osallistumista ja pitävät ilmastomyönteiset kannat esillä päätöksenteossa. Kansalaisyhteiskunta on olennainen osa kestävyyssiirtymää. Sen toimijat – kansalaisjärjestöt, säätiöt ja vapaa media – vahvistavat kansalaisten osallistumista ja pitävät ilmastomyönteiset kannat esillä päätöksenteossa. Esimerkiksi vuoden 2025 Eurobarometrin mukaan 85 % eurooppalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana ongelmana ja 81 % tukee EU:n tavoitetta saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Kansalaisyhteiskunta toimii siten kanavana, jonka kautta kansalaisten ilmastoasenteet ja vaatimukset siirtyvät poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
85 % eurooppalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana ongelmana ja 81 % tukee EU:n tavoitetta saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä.
Eurobarometri 2025
Tämä kansalaisyhteiskunnan tila toimia samaan aikaan kaventumassa. Useissa maissa on otettu käyttöön lainsäädäntöä, joka rajoittaa ulkomaista rahoitusta tai lisää hallinnollista taakkaa järjestöille ja säätiöille. Tiukentuva rahanpesu- ja terrorismin rahoituksen estämisen sääntely (AML/CFT) on joissain tapauksissa kaventanut myös legitiimiä kansalaisvaikuttamista.
European Civic Forumin Civic Space Report 2024 toteaa, että kansalaisvapauksien tila on kokonaisuutena heikentynyt Euroopassa viimeisen viiden vuoden aikana. Myös Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) raportoi kansalaisjärjestöjen toimintaympäristön kiristymisestä hallinnollisten esteiden, rahoitusvaikeuksien ja häirinnän seurauksena. Esimerkki rahoitushaasteista on vaikkapa EU:n LIFE-ohjelmasta myönnettävä kansalaisyhteiskunnan yleisen toimintatuki, jonka jatkuminen vuoden 2028 jälkeen on epävarmaa.
Ilmastokriisi ei odota.
Vuoden 2025 lopussa Euroopan ilmastopolitiikka on käännekohdassa, mutta mahdollisuudet uudistumiseen ovat edelleen olemassa. Seuraavat vuodet ratkaisevat, säilyykö EU ilmastopolitiikan ja vähähiilisen teollisuuden suunnannäyttäjänä vai vetäytyykö se puolustamaan menneitä saavutuksia ja jää auttamatta globaalin kehityksen junasta.
Ilmastokriisi ei kuitenkaan odota. Euroopan laajat sisämarkkinat ja yhteiset pelisäännöt tarjoavat vahvan pohjan uudelle kasvulle, jos niitä hyödynnetään kunnianhimoisesti. Pohjois-Euroopalla on tässä erityisen hyvät lähtökohdat: vahva teollisuus, puhdas energia ja osaaminen, joka tukee siirtymää kohti vähähiilistä taloutta.
Hyötyjiä ovat ne, jotka tuottavat ratkaisuja – eivät ne, jotka jarruttavat muutosta.
Päivitys 6.11.
Teksti on kirjoitettu ennen EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevaa päätöstä. Blogissa ennakoidaan ristivetoa talouden, kilpailukyvyn ja ilmastotavoitteiden välillä – jännite, joka nyt konkretisoituu EU-politiikassa.
5.11.2025 EU-maiden ministerit päättivät vähentää päästöjä 85 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2040 mennessä ja sallia 5 %:n lisävähennyksen kansainvälisten päästöhyvitysten avulla vuodesta 2036 alkaen. Päätös sisältää myös mahdollisuuden tarkistaa tavoitetta, jos se vaarantaa talouden, sekä lykkäyksen uuden hiilimarkkinan käyttöönottoon vuoteen 2028.
Kyse on merkittävästä linjanmuutoksesta: komissio ehdotti 90 %:n vähennystä, mutta jäsenmaat pehmensivät tavoitetta 85 %:iin ja lisäsivät joustoja. Tämä kertoo poliittisen tuen heikkenemisestä tiukalle ilmastopolitiikalle ja taloushuolien kasvavasta painoarvosta EU:n päätöksenteossa.
Pauliina Savola on TAH-säätiön viestinnän asiantuntija.