Hallituksen kokoonpano uudistuu, kun perustajajäseniin kuuluva Jussi Herlin väistyy ja tekee tilaa Kalle Niemiselle. Säätiömme viestinnän asiantuntija selvitti, mitä ajatuksia heillä on vaihdoksesta. Entä säätiökentän vaikuttavuudesta laajemmin?
Taneli Rajala: Jussi, olet istunut säätiön hallituksessa sen perustamisesta lähtien. Yhdeksän vuotta on ehkä pieni aika säätiölle mutta suuri aika ihmiselle. Millaisin mielin väistyt?
Jussi Herlin: Säätiön kehitystä tähän päivään on ollut todella inspiroivaa seurata, ja on tuntunut suurelta etuoikeudelta toimia hallituksessa näin pitkään. Tulen seuraamaan säätiön tekemisiä myös jatkossa ja viettämään aikaa Puistokadulla, Elmissä ja säätiöväen seurassa, joskaan en enää hallituksen jäsenenä.
TR: Miksi nyt on otollinen aika kapulanvaihdolle?
JH: Säätiö on suurempi kuin perustajansa, joiden voimin hallitus työskenteli yhdeksän vuotta. Nyt säätiön toiminta tuntuu skaalautuneen niin, että sen on hyvä näkyä myös hallituksen kokoonpanossa. Minulla on ollut ilo kontribuoida säätiöön, esimerkiksi kehittämällä strategiaa ja miettimällä rahoituspäätöksiä. Luottamukseni on vahva, että säätiön korkeimpia arvoja vaalitaan vastedeskin.
TR: Millaiset hetket säätiön kehityskaaressa ovat jääneet mieleen merkittävinä?
JH: Muistan hyvin, kun järjestimme vielä apurahahakuja. Ensimmäisellä kierroksella meinasi mennä sormi suuhun, kun hakemuksia vyöryi sisään kolmatta tuhatta, ja meitä oli siinä muutama ihminen. Mutta kunnialla, ja asiantuntijoiden avulla, saimme prosessin maaliin ja opimme samalla säätiötyöstä paljon. Kokemuksen myötä teemamme alkoi tarkentua.
Selkeä askel nykyisen strategian suuntaan otettiin kesällä 2015. Silloin totesimme yhdessä, että nämä ympäristökysymykset, joiden kanssa nyt painitaan, tulevat olemaan keskeisiä joka sektorilla yksityisestä, julkiseen ja kolmanteen. Seuraavan hakumme teema jo syksyllä 2015 olikin sitten “ilmasto, muutos”, ja ilmasto- sekä ympäristöteemat ovat pysyneet tiukasti mukana toiminnassa siitä lähtien.
Viimeisimpänä virstanpylväänä nousee mieleen Puistokatu 4. Muistan, kun kokoonnuimme Nesslingin säätiön hallituksen kanssa silloin vielä remontoimattomaan taloon miettimään, mitä tämä Puistokatu voisi olla. Ja nyt kun katsoo, mitä se on, niin tuntuu, että hyvään suuntaan on menty.
Kuva: Joel Haapamäki
TR: Mainitsit eräässä haastattelussa, että tässä säätiössä tärkeintä ovat tulokset, eivät jotkut mediaosumat. Ympäristötyö on tietysti pitkää peliä, mutta millaisia tuloksia haluaisit nostaa esiin tässä vaiheessa?
JH: Työ on tosiaan pitkää peliä, jossa silloin tällöin saa pieniä indikaattoreita siitä, tehdäänkö oikeita asioita, mutta tärkeää on uskoa strategiaan ja ihmisiin, jotka sitä toimeenpanevat. Säätiön ympäristöohjelman tavoittelemat monumentaaliset muutokset ovat tietysti keskeisiä, ja viimeisimpänä niistä on mielessä autonvalmistajiin liittyvä terästyö, mutta itse annan arvoa myös pienemmille hankkeille, kuten lastenkirjoille, joita olemme rahoittaneet. Pienetkin teot, jotka ovat nähneet valon säätiön avustamana, ovat voitto sinänsä.
TR: Tässä maailmanajassa tuntuu hieman nurinkuriselta, että ympäristötyölle omistautuneet säätiöt lasketaan Suomessa yhden käden sormin. Rahassa mitattuna säätiöt ja rahastot ovat kuitenkin verojen jälkeen merkittävin yksityinen pääomavirta yleisen yhteiskunnallisen hyödyn puolesta. Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu kirjoittikin vastikään, kuinka millään säätiöiden tekemisellä ei ole merkitystä, jos emme saa ratkaistua aikamme suurinta ongelmaa, ekologisten kriisien vyyhtiä. Miten sinä näet kuvion?
JH: En halua säätiökenttää eritellä tai neuvoa. Kenttä on tärkeä, mutta ympäristökriisi on yhteinen ja yhteiskuntia läpileikkaava asia. Toki ajassa, jossa kansakuntien välillä ja maailmanlaajuisen yhteistyön yllä on tummia pilviä, olisi erityisen arvokasta, jos säätiöt voisivat satsata yhteistyöhön ja kanavoida paukkuja ympäristötyöhön. Yhdessä ääni on aina isompi.
Jos säätiöt tekevät vain sellaista työtä, mistä kukaan ei välitä ja mikä ei koskaan päädy otsikoihin, tehdäänkö riittävän rohkeasti?
TR: Olet itse taitava ja kysytty keskustelija. Millä tavalla mainitsemaasi ääntä kannattaisi käyttää yhteiskunnallisessa vuoropuhelussa? Toisinaan säätiöt tuntuvat sulautuvan lähes luonteenomaisesti jonnekin yhteiskunnan harmaaseen taustatapettiin – tapetilla olemisen sijasta.
JH: Ei voi syyttää siitä, jos haluaa pysyä poissa parrasvaloista. Säätiöt jakavat varoja hyvään tarkoitukseen, eikö sen pitäisi riittää? Toisaalta jos säätiöt tekevät vain sellaista työtä, mistä kukaan ei välitä ja mikä ei koskaan päädy otsikoihin, tehdäänkö riittävän rohkeasti? Hyvät aiheet tarvitsevat puolestapuhujia, koska on myös iso määrä ihmisiä, jotka edustavat toisenlaisia arvoja eivätkä ujostele osallistua. Kannatan rakentavaa keskustelevuutta ja keskeneräisyyttä kuten Puistokadullakin tehdään. Säätiöiden yhteinen tehtävä on haastaa status quota.
TR: Siirryt sivuun, mutta säätiön työ tietysti jatkuu. Millaisia terveisiä lähetät seuraajallesi Kalle Niemiselle tulevaa kolmevuotiskautta varten?
JH: Kalle vahvistaa hallituksen strategista osaamista yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja systeemisen ympäristötyön kannalta, ja niihin hänellä on enemmän annettavaa kuin itselläni koskaan olikaan. Kallelle haluan sanoa, että pidä mieli avoimena ja jaa avoimesti omaa osaamistasi!
Kalle Niemiselle toivoa tulevaisuuteen luo yhteistyölamppujen syttyminen
TR: Kalle, esittelisitkö itsesi ja mitä tuot hallituksen työskentelyyn?
Kalle Nieminen: Päivätyönäni johdan Sitran Yhteiskunnallista ennakointia ja koulutusta. Olen menetelmänörtti, ja urani on keskittynyt siihen, millaisin tavoin yhteiskunnallista muutosta tehdään. Kymmenen vuotta Sitrassa ja pari yksityisellä sektorilla.
TR: Missä yhteydessä ensimmäistä kertaa törmäsit TAH-säätiöön?
KN: Tapasin Annan [Herlin] ensimmäisen kerran, kun kutsuimme YK:n Kehitysohjelma UNDP:n ja Climate-KIC-yhteisön väkeä Suomeen keskustelemaan innovaatioportfolioista, siis siitä “spagettiajattelusta”, jota säätiökin nykyisin soveltaa ympäristöohjelmansa osana.
TR: Mikä säätiön tekemisessä on tehnyt vaikutuksen?
KN: Säätiön aktiivisuus – jopa aktivistisuus – systeemisten ratkaisujen ja yhteyksien luomisessa. Jotta rahoituksella saa tänä päivänä vaikuttavuutta, tarvitaan myös muuta aktiivista tekemistä ratkaisujen vauhdittamisen, verkostojen luomisen ja kyvykkyyksien kasvattamisen ympärillä. Viimeisimmästä hyvä esimerkki on säätiön aiemmin tänä vuonna päättäjille järjestämä Ilmastokriisin mestarikurssi.
Toinen vaikutuksen tehnyt asia on se, miten syvällisesti säätiössä perehdytään ratkaistavaan ongelmakenttään kuten terästeollisuuden päästövähennyksiin. Jos ottaa aktiivisen otteen muutoksen fasilitoijana ja pistää paukkuja dialogiin ja verkostojen luomiseen, pitää olla vahva ymmärrys käsiteltävästä asiasta.
Lisäksi tietysti upea Puistokatu 4. Vaikka nykymaailmassa asiat tapahtuvat online ja digitaalisesti, ihmisten kasvokkaiseen kohtaamiseen tarvitaan fyysiset tilat, jossa muutos käynnistyy. Muutos ei ikinä synny vain organisaatioiden kesken vaan ihmisten välillä.
Tarvitsemme tieteen, taiteen ja tutkimuksen rahoittamiseen keskittyviä säätiöitä. Mutta tuon päälle tarvitaan myös aktiivisesti muutosta ajavia, visionaarisia säätiöitä.
TR: Entä miten näet säätiökentän yleisemmin ja sen mahdollisuudet vaikuttaa tässä ajassa?
KN: Säätiökentän roolia ei aina ihan ymmärretä, ja ehkä se liittyy siihen, että monille säätiö näyttäytyy vain niminä. Kuitenkin viime vuosina monet säätiöt ovat jo ottaneet askelia aktiivisemman tekemisen ja viestinnän suuntaan. Niiden rooli on vääjäämättä merkittävä ja kasvamaan päin, kun miettii, millaisia yhteiskunnallisia haasteita meillä on ilmastosta luontokatoon ja eriarvoisuudesta ikääntyvään väestöön.
Rahapanostuksella on oma merkityksensä: tarvitsemme tieteen, taiteen ja tutkimuksen rahoittamiseen keskittyviä säätiöitä. Mutta tuon päälle tarvitaan myös aktiivisesti muutosta ajavia, visionaarisia säätiöitä.
TR: Taustasi on tulevaisuustalo Sitrassa. Kun katsot tulevaisuuteen ekologisten linssien lävitse, mikä sinuun valaa tällä hetkellä toivoa?
KN: Erityisesti kaksi asiaa. Ensinnä nuoret aikuiset, jotka ovat hyvin valveutuneita eivätkä suostu sivustaseuraajan rooliin vaan pitävät ääntä ja tarttuvat toimeen. Lisäksi se, kun näkee eri näkökulmista saman hyvän asian äärelle kokoontuvien ihmisten löytävän yhteiset nimittäjät. Yhteistyölamppujen syttyminen todella luo toivoa!
TR: Entä mikä herättää innostusta, erityisesti hallituspestin osalta?
KN: Säätiön toiminta on eteenpäin katsovaa ja toivoa ympärilleen synnyttävää. Odotan kovasti kaikkea keskustelua ja yhteistyötä, oman osaamisen tuomista ja oppimista tärkeän yhteisen tehtävän äärellä