Pohdimme keväällä 2019 Nuorten Tiedeakatemiassa, mitä urallaan nuoret tutkijat voisivat tehdä tutkijoiden ja päättäjien vuorovaikutuksen edistämiseksi. Olimme turhautuneita siihen, että vaikka ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon tieteellinen varmuus oli lisääntynyt, tutkittu tieto ei ollut johtanut ilmastonmuutoksen kannalta tehokkaampiin päätöksiin. Miksi? Selvitimme, mitä annettavaa nuorilla tutkijoilla olisi, ja millaiset rakenteet ja käytännöt tukisivat parhaiten tutkitulla tiedolla informoitua päätöksentekoa.
Lähdimme hakemaan ratkaisuja näihin kysymyksiin nuorten tiedeakatemioiden omista verkostoista sekä erilaisista dialogi-keskustelujen muodoista (esimerkiksi Erätauko-keskustelu) ja tiedon yhteistuottamisen malleista (esim. Lemos ja Morehouse 2005; Polk 2015; Miller ja Wyborn 2018). Syksyllä 2019 aloitetun ”Nuoret tutkijat tutkitun tiedon välittäjinä” -projektin tavoitteena oli paitsi koota yhteen Euroopan alueen nuorten tiedeakatemioiden parhaita käytäntöjä, myös työstää työpajoissa uudenlaisia, osallistavia keinoja tutkijoiden ja päättäjien törmäyttämiseksi.
Koronaepidemian vanavedessä on vaadittu moniäänisempiä sekä läpinäkyvämpiä tiedeneuvonnan mekanismeja. Loppusuoralla olevan projektimme löydökset ovat näiden puheenvuorojen kanssa samansuuntaisia.
Moninaiset vuorovaikutuksen muodot toimivat paremmin kuin pelkkä tiedonsiirto
Usein ajatellaan, että vain tuottamalla lisää tietoa tai tehostamalla tiedon virtaamista poliittiseen päätöksentekoon vähennetään monimutkaisten ongelmien viheliäisyyttä ja muunnetaan ne teknisemmiksi sekä siten yksinkertaisemmin ratkaistaviksi. Ilmastonmuutos on kuitenkin yksi osoitus viheliäisestä ongelmasta (Rittel ja Webber 1973), jossa tiedon määrän lisääntyminen ei ole johtanut ongelman yksinkertaistumiseen tai sen ratkaisemiseen. Päättäjät punnitsevat erilaisia vaihtoehtoja tehdessään päätöksiä, mutta tieto ei itsessään tarjoa valmiita ratkaisuja. Tutkittu tieto ei myöskään ole ainoa päättäjien tarvitsema tiedonlähde, vaan tutkitun tiedon rinnalla päätöksenteon tueksi tarvitaan myös muita tiedonlähteitä. Täten mistään ongelmasta – olivat ne sitten viheliäisiä tai teknisiä – ei saada helposti ratkaistavissa olevaa vain lisäämällä tiedon määrää tai tiedon saatavuutta päätöksenteossa (Newman ja Head 2017). Lisäämällä niin päättäjien kuin laajemman yleisön tiedon lukutaitoa sekä luottamusta tutkimusta kohtaan voidaankin tukea tietopohjaisia päätöksiä pelkkää lineaarista tiedonsiirtoa tehokkaammin (Carol Weiss 1979, 429; Nowotny et al. 2001; Newman ja Head 2017). Tämä taas edellyttää moninaisten kontaktien sekä verkostojen luomista tutkijoiden, päättäjien ja laajemman yleisön välille.
Kartoitettuamme eurooppalaisten sisarorganisaatioidemme parhaita käytäntöjä kyselyin ja haastatteluin huomasimme, että nuorten tutkijoiden tiedeakatemiat hyödyntävät jo odotettua runsaammalla kirjolla erilaisia keinoja tutkijoiden ja päättäjien yhdistämiseksi. Kerätyn aineiston mukaan eurooppalaisten nuorten tiedeakatemioiden suosituin vaikuttamisen muoto ovat perinteiset tutkimuskatsausraportit ja julkilausumat, mutta yhä useampi nuorten tiedeakatemia katsoo pelkän tiedonsiirron tarvitsevan rinnalleen myös vuorovaikutuksellisempia keinoja. Nuorten tutkijoiden yhteisöt korostivat usein, että tiedeneuvonnan mekanismien keskittyminen pelkästään systemaattisten ja kirjallisten katsausten tuottamiseen ei ole riittävää. Poliittisen päätöksenteon kontekstin ja ajoituksen ymmärtäminen sekä sitoutuminen monenkeskiseen vuoropuheluun edesauttavat myös perinteisten politiikkaraporttien ja tutkimuksen synteesien vaikuttavuutta päätöksenteossa (Wyborn et al. 2018).
Erilaiset tiedon lukutaitoa, ymmärrystä ja verkostoitumista tukevat vuorovaikutuksen muodot kuten päättäjiä ja tutkijoita yhteentuovat ohjelmat (esimerkiksi Young Academy of Scotland Pairing Scheme) tai Erätauko -muotoiset tilaisuudet ovat hyviä sekä helposti skaalattavia toimintamuotoja virallisten neuvonantomekanismien tueksi. Niiden avulla voidaan myös avata kanavia ei pelkästään poliittisiin päättäjiin, mutta kansalaisyhteiskuntaan laajemmin. Esimerkiksi alankomaalainen nuorten tiedeakatemia kokoontuu säännöllisin väliajoin yhteen maan suurten yritysten kanssa. Kokoontumisissa mietitään yhdessä yritysten edustajien kanssa kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista yritysmaailmassa. Viime aikaisten tutkimusten mukaan jatkuva vuorovaikutus tutkijoiden sekä yritysten välillä on edellytys ekologisesti kestävien business-mallien kehittämiselle (esim. Rosenstock et al. 2020).
Yllä kuvattujen vapaamuotoisten ja vuorovaikutuksellisten toimintamuotojen myötä nuoremmat tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Projektissa kerätyn aineiston perusteella myös päättäjät näkevät nuoret tutkijat ajoittain helpommin lähestyttävimpinä kuin urallaan jo edenneet tutkijat. Vapaamuotoisia toimintamuotoja pidetään sisarorganisaatioissamme hyvinä keinoina vahvistaa niin ikään tutkijoiden politiikkaymmärrystä ja tiedeneuvonnan harjoittamisen taitoja.
Henkilöityneistä tiedeneuvonnan mekanismeista läpinäkyviin ja moniäänisiin
Hyvin usein unohtuu, että se, mikä kehystetään merkitykselliseksi tieteeksi sekä ketä kuunnellaan asiantuntijana tai ”kenen tiedolla on merkitystä”, vaikuttaa siihen, mitkä poliittiset ratkaisut nähdään mahdollisina (Jasanoff 1994). Tutkittua tietoa välittävät päättäjille yhä vain harvat ja valitut henkilöt. Näin ollen tietyt alat ja yksittäiset yliopistot saattavat ylikorostua (Helminen et al. 2020), joskus jopa yksittäiset henkilöt. Myös urallaan nuoret tutkijat jäävät usein virallisista tiedeneuvonnan mekanismeista pois, kun oikeanlaiseen tiedeneuvonantajuuteen liitetään sopivina ominaisuuksina lähinnä senioriteetti ja tietynlainen ”eminenssi” (Cooper 2016). Tiedeneuvonnan keskittyminen harvoille vinouttaa ja kapeuttaa päätöksenteon käytössä olevaa tietoa.
Tiedeneuvonnan mekanismit keskittyvät lisäksi ajoittain vain luonnontieteisiin. Esimerkiksi koronakriisin alkutaipaleella julkista keskustelua dominoivat – toki oikeutetustikin – lähinnä eri tutkimusryhmien epidemiologiset mallit ja numerotieto. Luonnontiede, numerot, tilastotiede ja matemaattiset mallit yhdistetään usein objektiiviseen ja neutraaliin tieteeseen, ”faktaan”. Päättäjät käyttävät erityisen mielellään juuri numeerisia perusteluita legitimoidessaan poliittisia päätöksiä. Luvut koetaan vahvoina perusteina varsinkin vaikeille poliittisille päätöksille – sellaisille, kuin kansalaisten liikkumisen rajoittaminen tai ilmastotavoitteiden saavuttaminen liikenteen saralla. Viime aikoina kansainvälisen politiikan tutkijat, psykologit ja historian tutkijat ovat saaneet vihdoin äänensä näkyvämmin kuuluviin. Myös Suomen valtioneuvostoa koronakriisissä tukeva väliaikainen covid19-tiedepaneeli sai jäsenekseen useamman yhteiskuntatieteellisen alan tutkijan.
Tulevien kriisien varalta toimivaan poliittisen päätöksenteon sekä tieteen suhteeseen kannattaa satsata nyt. Kestävän, joustavan ja luotettavan tiedeneuvonannon ekosysteemin tulee perustua läpinäkyviin, osin päällekkäisiin ja aidosti moniäänisiin mekanismeihin, joissa annetaan ääni myös urallaan nuoremmille tutkijoille.
Tieteen tuki poliittiselle päätöksenteolle on aina ollut keskeisessä roolissa erityisesti ympäristöongelmia ratkoessa, mutta juuri nyt tieteellisen tiedon tarve on huutavan akuutti. Vaikka tutkittu tieto lisääntyy ja tieteellinen epävarmuus vähenee, tiedon monimerkityksisyys ei välttämättä helpota. Viheliäisiin ongelmiin, kuten mihin tahansa poliittiseen päätöksentekoon, liittyy aina myös ristiriitaisia arvoja. Lisäksi päättäjät valitsevat usein tutkittua tietoa valikoiden. Täten ilmastonmuutoksen ja koronan tuomien haasteiden ratkaiseminen on lopulta aina poliittinen päätös. Päätöksiä tehdessä onkin olennaista kertoa avoimesti ja läpinäkyvästi, mihin tietoon ja lähteisiin päätökset perustuvat. Läpinäkyvyys edistää laajan tutkijayhteisön mahdollisuuksia päätösten perusteena olevan tiedon vertaisarviointiin. Läpinäkyvyys vahvistaa myös laajan yleisön luottamusta.
Koronaviruskriisi havainnollisti kipeästi, että sekä suomalaiset että yhteiseurooppalaiset tiedeneuvonannon viralliset mekanismit olivat osin hyvin valmistautumattomia, ohuita sekä harmillisen läpinäkymättömiä äkillisen ja vakavan kriisin edessä. Kun tiedeneuvonnan mekanismien rakenteita pohditaan toivottavasti uudelleen kriisin jälkeen, on syytä suhtautua vakavasti tulevaisuudessa runsastuvien pandemioiden, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon kaltaisten viheliäisten ongelmien ratkaisemiseen. Tulevien kriisien varalta toimivaan poliittisen päätöksenteon sekä tieteen suhteeseen kannattaa satsata nyt. Kestävän, joustavan ja luotettavan tiedeneuvonannon ekosysteemin tulee perustua läpinäkyviin, osin päällekkäisiin ja aidosti moniäänisiin mekanismeihin, joissa annetaan ääni myös urallaan nuoremmille tutkijoille. Tiedeneuvonnan mekanismeja rakentaessa tulee myös tietoisesti sekä alan tutkimukseen perustuen kiinnittää huomiota siihen, minkälaista tiedeneuvonantajuutta tuetaan (Gustafsson et al. 2019; Spruijt et al. 2014), kenen asiantuntijuus lasketaan validiksi (Jasanoff 1994) ja miten mekanismeja institutionalisoidaan (Polk 2015).
Tiedeneuvonnan mekanismeja kehittäessä tulee hyväksyä, että tarvitsemme samanaikaisia sekä moninaisia tieteen ja päätöksenteon suhteen kanavia: virallisia ja epävirallisia, vuorovaikutuksellisia ja päätöksentekijöistä korostetun etäällä pysyviä, henkilötason kontakteihin perustuvia sekä monialaisia paneeleita, pidempiaikaisia sekä lyhytikäisiä. Helppoa tai kaiken kattavaa “yhden mallin” ratkaisua ei ole olemassa, mutta jatkuvien vuorovaikutuksen mahdollisuuksien tulee olla sääntö. Virallisten hallituskeskeisten neuvontamekanismien rinnalla sekä niitä täydentävänä osana voitaisiin tulevaisuudessa tehokkaammin hyödyntää yksittäisten henkilöiden sijaan myös tiedeakatemioiden, tieteellisten seurojen, tutkimusorganisaatioiden ja erilaisten rajapintaorganisaatioiden osaamista ja verkostoja. Näin päästäisiin keskitetyistä mekanismeista kollektiivisempiin.
Tämän tekstin pohjana olevat Nuorten Tiedeakatemian projektin politiikkasuositukset julkaistaan alkusyksyllä 2020.
Katri Mäkinen-Rostedt työskentelee osa-aikaisesti Nuoret tutkijat tutkitun tiedon välittäjinä -projektin vetäjänä Nuorten tiedeakatemiassa sekä tekee Tiina ja Antti Herlinin apurahan turvin väitöskirjaa tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta erilaisilla kansainvälisillä areenoilla.