Teksti: Mikael Sokero & Aleksi Neuvonen
Muistellaan hetki vuoden 2018 presidentinvaaleja. Vaalien alla mediat teettävät runsaasti puolueita koskevia mielipidemittauksia. Gallup-luvut ja tulevaisuutta koskevat uskomukset vaikuttavat osittain siihen, minkälaiseksi henkilökohtainen äänestyspäätöksemme muodostuu. Samalla nykyisyydessä käydyt vaalikeskustelut, puolueiden ja ehdokkaiden kampanjointi sekä lopulta äänestyspäätös yhdessä vaikuttavat gallupien ohella vaalien tulokseen.
Vuoden 2018 presidentinvaaleja Suomessa määritti hyvin vahvasti Sauli Niinistön valtava gallupsuosio vaalien alla. Tämä puolestaan ohjasi ehdokasasettelua, kampanjoinnin tapoja ja vaaleihin liittyvää julkista keskustelua. Siis yksinkertaistetusti: tulevaisuutta koskeva uskomus synnytti toimintaa, joka vaikutti siihen millaiseksi tulevaisuus lopulta muodostui.
Tästä on kyse antisipaatiossa. Englanninkielinen termi on “anticipation”, mutta suomenkielisessä tutkimuksessa käsite on vielä niin tuore, ettei sille ole muodostunut selkeää suomenkielistä käännöstä. Joku voisi sanoa ennakointi tai ennakoiva käyttäytyminen. Puhukaamme siitä kuitenkin antisipaationa ja sen tekemisestä antisipointina ja ennakointina.
Antisipaatiolla tarkoitetaan ihmisten tai organisaatioiden toimintaa, suunnittelua tai ajattelua, joka kytkeytyy ideaamme tulevaisuudesta. Antisipaatio on kaksisuuntainen prosessi, sillä tulevaisuus vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamme tässä hetkessä. Toiminta ja ajattelu taas vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuus lopulta muodostuu. Antisipaatio on siis tapa ymmärtää tulevaisuutta nykyisyydessä ja niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat siihen, minkälaiseksi tulevaisuus muodostuu.
Antisipaatio on yhteiskunnallisten ilmiöiden tasolla monimutkainen prosessi, sillä tulevaisuutta koskevien uskomusten ohella toimintaamme vaikuttavat monet muut tekijät, esimerkiksi tavat. Antisipaation käsitteen yhteiskunnallinen lupaus perustuu siihen, että voimme sen avulla entistä paremmin ymmärtää, mikä rooli uskomuksilla ja ideoilla on nykypäivässä.
Ilmastonmuutosta ennakoiva käyttäytyminen?
Yksi aikamme monimutkaisimmista haasteista on pessimistisesti ajateltuna ilmastonmuutoksesta selviäminen tai optimistisesti ajateltuna ilmastonmuutoksen lievittäminen. Ilmastonmuutoksen ensimmäisiä vaikutuksia nähdään jo nyt, kun ihmisten toiminnasta syntyvät kasvihuonekaasupäästöt aiheuttavat esimerkiksi lämpötilojen nousua ja jäätiköiden sulamista sekä koralliriuttojen kuolemia kaikkialla maailmassa. Ilmastonmuutoksen vavahduttavimmat seuraukset – muiden muassa merenpinnan nousu, radikaalit myrskyt, ilmastopakolaisuus – nähdään kuitenkin vasta 30–50 vuoden kuluttua.
Ilmastonmuutos on siis ennen kaikkea tulevaisuuteen sijoittuva ilmiö, vaikka se on nyt jo läsnä esimerkiksi poliittisessa puheessa, kuluttajamarkkinoilla ja elämäntapavalintoina. Ilmastonmuutokseen myös vaikutetaan monella eri tasolla: kansainvälisillä politiikan areenoilla, kansallisilla poliittisilla päätöksillä (esimerkiksi kunnissa ja kansanedustuslaitoksissa), yritysten investointipäätöksillä ja yksilötasolla ihmisten arkisilla valinnoilla.
Suomalaiset ovat perustellusti enenevästi huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pitävät sitä vakavana uhkana. Kiinnostavaa kyllä, 18–24 -vuotiaista nuorista 9% katsoo ilmastonmuutoksen olevan vähäinen ongelma. Peräti 4% kokee, ettei ilmastonmuutos ole ongelma lainkaan. Nämä syyt tekevät ilmastonmuutoksen antisipaatiosta kiinnostavan tutkimuskohteen.
Miten nuoret antisipoivat?
Tutkimme nuorten antisipaatiota Tiina ja Antti Herlinin säätiön rahoittamassa “Puoliksi tehty”-hankkeessa. Työn myötä syntyi käsitteellinen malli nuorten ilmastonmuutoksen antisipaatiosta. Mallilla kuvataan keskeisiä elementtejä siinä, miten idea tulevaisuudessa tapahtuvasta ilmastonmuutoksesta muuntuu toiminnaksi nykyisyydessä. Elämän valinnoissa ja arjen toiminnassa voidaan nähdä, että jotkut toimet ovat vahvemmin ja toiset taas heikommin kytköksissä ilmastonmuutokseen. Nuorten kohdalla vahva kytkös on ainakin ruokaan, matkusteluun, kulutukseen ja liikenteeseen liittyvissä toimissa.
Ensimmäinen päähuomio mallissa on, että ennakoitavia tulevaisuuksia on aina useita, ei vain yhtä. Nuorille, kuten myös muille ikäryhmille, tulevaisuuden hahmottaminen on hankalaa ja vaativaa. Mallissa erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia ilmastonmuutoksen kontekstissa on kuvattu oikeassa sivussa. Ne havainnollistavat erilaisia mahdollisia polkuja ilmastonmuutoksen etenemisessä. Yksi poluista, punaisen värinen, on skenaario, jossa ilmastonmuutosta toteutuu erittäin vahvana ja maapallon keskilämpötilan nousu on yli 5 astetta. Toinen, vihreä, puolestaan kuvaa sellaista tulevaisuutta, jossa keskilämpötilan nousu saadaan uutteran työn tuloksena pysymään mietona, esimerkiksi alle 2,5 asteessa. Työn perusteella voidaan todeta, että nuorten kyvykkyyksiä tulevaisuuden hahmottamisessa ja suunnitelussa olisi arvokasta vahvistaa esimerkiksi kouluissa ja vapaa-ajan harrastuksissa.
Tulevaisuuskuvien keskeisimpiä rakennuspalikoita ovat tulevaisuutta koskevat odotukset, tärkeinä pitämämme asiat ja seikat, jotka synnyttävät meissä tulevaisuuden kannalta tavoitteellista toimintaa. On siis asioita, joita pidämme mahdollisina ja pyrkimyksiemme arvoisina. On myös asioita, joita pidämme sinänsä arvokkaina, mutta joita emme kuitenkaan aktiivisesti edistä. Ennakoinnissa odotukset, arvot ja motivaatiot ohjaavat toimintaamme kohti hyvänä pitämiämme tulevaisuuksia ja auttavat meitä välttämään ei-haluttuja tulevaisuuksia.
Antisipaation muodostumisessa ovat tulevaisuudenkuvien lisäksi oleellisia henkilökohtaiset kyvykkyydet, jotka vaikuttavat tapaamme suhtautua erilaisiin tulevaisuuksiin.
Olemme jokapäiväisessä elämässämme oikeastaan erilaisten tulevaisuudenkuvien ja tulevaisuutta koskevien väittämien ympäröimiä. Erityisesti poliittinen keskustelu kytkeytyy usein erimielisyyksiin toivottavista tulevaisuuksista, niin sanotusta Suomen suunnasta. Pohdimme työ- ja koulutusvaihtoehtoja usein osittain siksi, että työnantajat ja koulut markkinoivat avoimia työpaikkoja tai tarjoamiaan opintomahdollisuuksia.
Kaikkia ympärillämme esiintyviä tulevaisuutta koskevia uskomuksia ja väittämiä emme voi antisipoida. Ne, jotka muodostuvat merkityksellisiksi ja joita valinnoilla ja toiminnalla ennakoidaan, liittyvät relevanssiin, resursseihin, rituaaleihin, rooleihin ja resilienssiin.
Ilmastonmuutoksen kontekstissa saatavilla olevalla tiedolla on antisipatorinen vaikutus, jos se on relevanttia. Uskomus tulevaisuudesta muuttuu siis toiminnaksi, mikäli se uskomus tai tieto on henkilölle merkityksellistä. Haastatellut nuoret korostivat sitä, että ilmastonmuutoksesta saatava tieto tuntuu enimmäkseen epärelevantilta.
Samalla antisipaatio edellyttää resursseja. Useat tulevaisuutta koskevat toiveemme eivät toteudu yksinkertaisesti siksi, että meillä ei ole riittäviä resursseja niiden toteuttamiseksi.
Jos perheessämme, ystäväpiirissämme tai yleisesti ympärillämme ei ole saatavilla toimintamalleja ja tapoja, eli rituaaleja, on antisipointi vaikeampaa. Merkitysten rakentamisen ohella on keskeistä, että tarjolla on välineitä ja malleja toiminnalle. Tämä tarkoittaa vastauksia kysymykseen “miten”?
Ilmastonmuutoksen konteksissa tärkeäksi muodostuu myös kysymys siitä, minkälaista (hyvä) elämä on ilmaston muuttuessa rajustikin? Toisin sanoen, minkälaista on vähähiilinen arki? Rituaalit kytkeytyvät vahvasti myös trendeihin. Tulevaisuudenkuvat voivat jäädä etäisiksi tai niihin voidaan suhtautua väheksyen, mikäli emme näe omaa rooliamme tulevaisuuksissa: mitä minä sitten teen, minkälaista minun elämäni on?
Erilaisten tulevaisuuksien suhteen on paljon epävarmuutta, ja toivottavien tulevaisuuksien edistämisessä kohtaamme odottamattomiakin yllätyksiä. Resilienssi eli iskunkestävyys kuvaa yksilön kykyä, kekseliäisyyttä ja resursseja edistää haluttua tulevaisuutta ulkoisista paineista huolimatta. Esimerkiksi resilientti nuori voi kehittää mielekkään vaihtoehdon sille, että tavoiteltu opiskelupaikka ei avaudukaan ensi yrittämällä.
Case: Nuorten ilmastonmuutoksen antisipaatio
Nuorten kulutustottumukset ja kestävät elämäntapavalinnat ovat yksi kiinnostava tutkimuskohde ilmastonmuutoksen antisipaation yhteydessä. Tutkimme ryhmä- ja yksilöhaastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin keinoin erilaisista taustoista tulevien 16–23-vuotiaiden nuorten tapoja jäsentää ja selittää ilmastonmuutoksen synnyttämää käyttäytymistä heidän omassa arjessaan. Lisäksi tutkimusviestintään erikoistunut viestintätoimisto Kaskas Media tuotti kolme videoa, joissa nuoret pääsevät omin sanoin kertomaan antisipaatiostaan.
Haastattelut alkoivat sillä, että nuoria pyydettiin piirtämään oma tulevaisuutensa. Harva nuorista sijoitti ilmastonmuutosta osaksi omaa tulevaisuudenkuvaansa. Se ei siis ollut osa nuorten intuitiivisesti käsittämää tulevaisuutta. Syiksi mainittiin esimerkiksi se, että ilmastonmuutosta koskevat mediasisällöt ja koulujen opetusmateriaalit eivät tunnu relevanteilta nuorille. Ilmastonmuutosta koskeva tieto on hankalasti ymmärrettävää.
Ilmastonmuutoksen edessä nuoret kokivat hyödyttömyyttä ja voimattomuutta toimia. Usein voimattomuutta selitettiin laajemman yhteiskunnallisen liikehdinnän puuttella. Yksittäisen ihmisen toimilla ei koettu olevan vaikutusta, jos muut eivät ole valmiita muuttamaan elämäntapojaan. Työn myötä kävi ilmi, että nuoret suhtautuvat selvän suomalaisen enemmistön tapaan ilmastonmuutokseen vakavana uhkana, joka ei heidän mukaansa vielä vaikuta kenenkään arjessa. Nuorten kokemuksen mukaan ilmastonmuutoksesta kyllä puhutaan paljon, mutta harva toimii sitä vastaan.
Ilmastonmuutos kuitenkin synnyttää toimintaa nuorissa. Kestävät elämäntapavalinnat, pyöräilyn suosiminen ja kasvissyönti ovat esimerkkejä ilmastonmuutoksen synnyttämästä toiminnasta. Keskeinen nuorten käyttämä käsite toiminnan selittämisessä oli huono omatunto. Sillä tarkoitetaan kestämättömien valintojen aiheuttamaa tunnetta siitä, että on tehnyt väärin. Huono omatunto negatiivisena ulkoisena motivaatiotekijänä sai nuoret jonkun “väärän teon” jälkeen tekemään kestäviä ratkaisuja. Huonoon omatuntoon yhdistyi myös pakon käsite. Useat nuoret järkeilivät, että pakon edessä arjessa on kaikkien tehtävä kestäviä valintoja.
Yleisesti nuoret suhtautuivat tulevaisuuteen melko positiivisesti. Oma tulevaisuus nähtiin hyvänä, mutta yleisemmin yhteiskunnan tasolla tulevaisuuteen suhtauduttiin varauksella. Yksiselitteistä siltaa ilmastonmuutoksen ja nykypäivän toiminnan välille ei nuorten vastausten perusteella syntynyt. Ilmastonmuutosta kyllä antisipoidaan, mutta se on ristiriitaista. Vaikutti siltä, että usein antisipoiminen johtui pikemminkin trendeistä ja ympärillä olevista toimintamalleista kuin nuorten itsenäisestä tulevaisuusajattelusta. Ilmastonmuutoksen antisipoinnin syyksi tarjottiin usein ajatusta siitä, että ”kaikkihan sitä tekee”. Tämä tietysti herättää kysymyksen, onko antisipaatio aina tiedostetun ajattelun tulos? Mitä voisi olla alitajuinen antisipaatio? Samalla on huomioitava, että osalla nuorista on oletettavasti vahvakin antisipatorinen kytkös oman toimintansa ja tulevaisuuden ilmastonmuutoksen välillä.
Miten tästä eteenpäin?
Nuorten ilmastonmuutoksen antisipaation tutkimus antaa hyvin ymmärrystä siitä, miten kestävien elämäntapojen yleistymistä voidaan edistää nuorten keskuudessa. Näyttää siltä, että keskiössä ovat osallisuuden kokemukset, erilaisten tiedon esittämistapojen mielekkyys ja tiedon relevanssi nuorten näkökulmasta, positiiviset tulevaisuudenkuvat sekä kyvykkyys edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Suuri haaste kouluille ja medialle on edistää sisäisen motivaation muodostumista nuorten korostaman ulkoisen ja negatiivisen ”pakon” sijaan. ”Pakko” ei voi johtaa nuorten voimaantumiseen. ”Pakon” narratiivia voi pitää vastakkaisena sisäiselle positiivisille motivaatiolle, joka rakentuu omista arvoista, arvokkaina pidettyjen asioiden edistämisestä ja toiminnasta. ”Pakon” narratiivi johtuu mahdollisesti sellaisten kollektiivisten kokemusten puutteesta, joissa syntyisi tunteita osallistumisesta ja pystyvyydestä.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen kannalta on tärkeää, että erityisesti nuoret ihmiset kokevat ilmastonmuutoksen paitsi merkityksellisenä ja tärkeänä asiana (relevanssi), myös toiminnallisina ja helposti omaksuttavina tapoina ja käytäntöinä (rituaalit). Nuorten on myös kyettävä itse vaikuttamaan näihin tapoihin ja käytäntöihin oman toimintaympäristönsä puitteissa (resurssit). On oleellista korostaa, että tässä mallissa tiedolla (resurssi) on vain yksi, joskin merkittävä, ulottuvuus ilmastonmuutosta hillitsevän toiminnan syntymisellä. Tarvitaan siis paljon muutakin.
Näyttää siltä, että ilmastonmuutos on nuorille ensisijaisesti rituaali. Haastateltujen nuorten intuitiivisiin tulevaisuuden mielikuviin ei kuulunut ilmastonmuutos, eivätkä erilaiset antisipaation tavat kytkeytyneet ensisijassa kriittisesti arvioituun tietoon. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaikuttaisi siis olevan ennemmin tapa tai tottumus, jota nykyajan ekologisuutta korostavat trendit edistävät. On joka tapauksessa syytä odottaa, että ilmastonmuutoksen torjumisen tavat ja jossain määrin kulttuuri voimistuvat jatkossa nuorten sekä muiden ikäryhmien keskuudessa. Ennen muuta kansalaisten kasvava huoli, uudet kestäviä elämäntapoja edistävät palvelut ja tuotteet esimerkiksi liikkumisessa ja ruuassa sekä yleinen ympäristöasenteiden trendinomainen muutos tarjoavat pohjan ilmastonmuutosta ennakoivan käyttäytymisen, eli tulevaisuudesta käsin oikeutuksensa saavien kestävien elämäntapojen, leviämiselle.
Tämä blogiteksti on tiivistys Tiina ja Antti Herlinin säätiön rahoittamasta tutkimustyöstä ”Puoliksi tehty – nuorten ilmastonmuutoksen antisipaatiot”. Koko tutkimuspaperin voit lukea täältä. Se on julkaistu alunperin Demos Helsingin sivuilla. Mikael Sokero, VTM, on erikoistunut työssään Demos Helsingillä kestävien elämäntapojen innovaatioiden sekä korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa työskentelyyn ja haastekilpailujen suunnitteluun. Aleksi Neuvonen on tulevaisuudentutkija ja toinen Demos Helsingin perustajista. Aleksin työ keskittyy yhteiskuntien ja organisaatioiden muutoksen – ja muuttumattomuuden – ymmärtämiseen.