Kuvitus: Samuli Siirala / Napa Agency
Teksti: Sini Numminen
Mitä yhteistä on aurinkokennokännykkälaturilla matkailijan rinkan kyljessä, aurinkosähköllä toimivalla vedenpumppaamolla kuuman etelän maan pellon laidalla ja tuulisähkövoimalalla rannikkokaupungin lahdella? Kaikki ovat erinomaisia siksi, että ne tuottavat oikean ja sopivan määrän sähköä, sopivasta uusiutuvasta energianlähteestä, ja mahdollisimman lähellä käyttäjiä.
Lähienergia-aspekti on keskeinen, ellei jopa vallankumouksellinen monestakin syystä. Ensinnäkin, se on energiatehokasta. Sillä tarkoitan sitä, että kun energiaa tuotetaan kulutuspistettä lähellä, vältetään siirron varastama energia. Sähköjohdot on tehty metalleista, joilla on tietty elektroninen resistanssi, joka aina aiheuttaa energianhukkaa eli häviötä. Toisin sanoen, aina jos halutaan siirtää jokin energiamäärä pisteestä A pisteeseen B, niiden välinen etäisyys määrää, miten paljon turhaa hukkaenergiaa pitää pisteessä A tuottaa. Tästä syystä olen ihmetellyt erittäin paljon sitä, miksi Intian valtio tällä hetkellä haluaa vetää sähköjohdot kaikkiin miljooniin sähköistämättömiin kotitalouksiin sellaisella vauhdilla, eli 2019 loppuun mennessä, samalla, kun paljon parempiakin vaihtoehtoja olisi. Hukkahiilisähköä pitää tuottaa niin paljon! Perusfysiikan lisäksi Intian kantasähköverkko hukkaa energiaa myös muista syistä – esimerkiksi laiteviat ja hallinto – koska se on auttamattoman vanhanaikainen ja epäluotettava.
Olen väitöstutkimustani varten päässyt tutustumaan pohjoisintialaisten syrjäkylien energian tuotantoon ja ihmisten energian käyttöön. Tutkin erityisesti pienyritysten rakentamia aurinkosähköverkkoja, jotka on pystytetty maaseudulla paikkoihin, joihin valtakunnan verkkosähkö ei ulotu. Mikroverkkosähkö on lähienergiaa parhaimmillaan. Mirkoverkkosähkö on usein uusiutuvista lähteistä tuotettua ja Pohjois-Intiassa, jossa aurinko paistaa kirkkaasti yli 10 kuukautta vuodesta, aurinkoenergia sopii erinomaisesti. Lisäksi hyvin kuivaa ja kuumaa on neljä kuukautta vuodesta, jolloin vihannesmaat ja viljapellot tarvitsevat paljon kastelua. Samalla paistaa aurinko ja aurinkopaneelit puskevat sähköä takuuvarmasti myös vesipumppujen käyttöön. Mahtava yhtälö. Sivuhuomiona, samalla analogialla olen ihmetellyt myös sitä, miksi Helsingissä ei vieläkään lämmitetä taloja tuulilämmöllä, vaikka tutkimus osoittaa sen mainiosti sopivan kylmälle ja tuuliselle merenrantakaupungillemme.
Lähienergian tai lähellä tuotetun energian hyödyt eivät kuitenkaan rajoitu siihen, että siirtoenergiahukka on pienempi, ja että päästään valitsemaan sopivin saasteeton energialähde. Lähienergian kolmas ja ehkä kauaskantoisesti merkittävin puoli on se, että sen käyttäjät saattavat olla, tai heistä voi tulla energiatietoisempia ja sitä kautta säästäväisempiä.
Olen huomannut tämän ohimennen, kun olen vieraillut näiden intialaisten lähimikroverkkojen asiakkaiden luona. Täytyy tietenkin huomauttaa, että tutustuin matalan tulotason perheisiin, joilla on myös taloudellinen motivaatio toimia hyvin säästäväisesti. Mutta en usko, että se on pelkästään sitä. Jos ihmisellä on tieto siitä, että liiallinen energiankulutus voi aiheuttaa sähkön loppumisen, se vaikuttaa vähintään alitajuisesti. Usein näillä ihmisillä on myös omin käsin asennettuja pieni lisäaurinkopaneeleja, joita käytetään vaikka vain radion kuuntelemiseen. Kyläläiset tietävät hyvin tarkasti, milloin on paras aika ladata kännykkää: ei ehkä illalla, vaan päivällä jolloin aurinkoenergia tulee enemmän kuin tarvitaan. Heidän toimintansa on hyvin säästäväistä – ja laitelähtöistä. Lisää näistä havainnoistani olen kirjoittanut blogissa. Ajattele, jos meidänkin pitäisi joka kerta miettiä, mihin energialähteeseen sähkölaitteen milloinkin pitäisi kytkeä ja tarkasti vahtia käyttöaikaa? Luulen, että emme pitäisi viihdelaitetta päällä koko iltaa, vaan ehkä vain lempiohjelman ajan.
Sini Numminen on Tiina ja Antti Herlinin säätiön apurahatutkija Aalto-yliopistossa. Väitöskirjatyössään hän tutkii uusiutuvan energian tuotantoteknologioita ja energian käyttöä köyhillä haja-asutusalueilla Pohjois-Intiassa. Keskeistä on arvioida, mikä on tällaisten pienten eli frugaalien energiateknologioiden rooli ja merkitys tarjota energiapalveluita köyhissä kehitysmaissa pitkällä aikavälillä ja kestävästi (sustainable development). Jos tämä kirjoitus herätti ajatuksia, lähetäthän sähköpostia: sini.numminen(a)aalto.fi.